![]() |
Tiina van de Korput on maalannut ja piirtänyt jo pienestä pitäen. Hänen isänsä maalaa öljyväreilla joten kiinnostus taiteeseen heräsi jo aikaisessa vaiheessa. Taiteesta ei heti kuitenkaan tullut hänen ansiotyönsä, mutta vapaa-aikanaan hän teki keramiikkaa, maalasi ja harrasti kuvanveistoa, joissa hän sai opetusta suomalaisilta ja hollantilaisilta taiteilijoilta. Vuonna 1999 Tiina van de Korput päätti luopua tyopaikastaan sopimusneuvottelijana, ja aloitti maalausopinnot tunnetun hollantilaisen taiteilijan ateljeessa Leidenin Taidekeskuksessa, vain muutaman sadan metrin päässä Rembrandt van Rijnin syntymäkodista. Nykyään maalaaminen on hänen täysipäiväinen työnsä. Hän on myös Hollannissa toimivan suomalaisten taiteilijoiden yhdistyksen, Pesän, aktiivinen jäsen. |
|
|
|
Vaihtelu realistisesta tyylistä abstraktiin, ja erityisesti näiden kahden yhdistelmä samassa teoksessa viehättää Tiina van de Korputia. Vastakohdat ovat hänen mielestään jännittäviä - värien harmonia tai täydellinen ristiriitaisuus, tumma tai vaalea, karkea tai sileä, suuripiirteinen tai pikkutarkka jne. Saadakseen aikaan voimakkaamman visuaalisen vaikutelman hän lisää usein öljyväreihinsä muita materiaaleja, esim. hiekkaa tai paperia, tai käyttää tekstiä tehokeinona maalauksissaan. Useimmiten hän rakentaa maalauksensa kerros kerrokselta, jättäen aikaisempien maalikerrosten historiaa näkyviin lopullisessa teoksessa. |